Käpyläläinen

Olen asunut Käpylässä yli 20 vuotta, pidempään kuin
missään muualla.
Käpylä on yhteinen kylä, jossa on mukavaa järjestää tapahtumia. Käpylässä voi koputella ovia kahviseuran toivossa ja
aamuseitsemältä joku pölähtää paikalle nokkakärryn
kanssa, kun täytyy siirtää betoniporsaita kyläjuhlia varten.

Täällä Käpylässä myydään asuntojakin yhteisöllisyyden mainoslauseilla. Yhteisöllisyys on kuitenkin ihmisten synnyttämää ja ihmisten ylläpitämää. Se ei ole itsestään selvää eikä säily muistojen varassa, vaan aktiivisella, aidolla otteella. Yhteisöllisyys lähtee liikkeelle helpoista kohtaamisista ja alueen asukkaiden vilpittömällä välittämisellä. Kaupunki voi rakenteillaan tukea kaikkia niitä mahdollisuuksia, joissa asukkaat tapaavat, keksivät ja innostuvat, toteuttavat ja sitten siivoavat roskat.  

Käpylässä meillä on suuri tarve yhteiselle asukastilalle

Siellä toimisivat alueseurat, tilaa lapsille ja nuorille, häille ja hautajaisille, kyläjuhlasuunnitteluille ja kansanliikkeille. Tarvitsemme eri-ikäisten asukkaiden tapaamisia ja törmäämisiä, jossa tunnistetaan tarpeita ja toiveita ja kyetään yhdessä limittämään ne kudelmaksi, jota kutsutaan tukiverkoksi ja yhteisöllisyydeksi.

Kaupungin nuorisotiloja täällä ei ole nähty. Käpylän Klubi on ainoana tarjonnut tilaa asukkaille, ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta klubinkin tilamäärä on taloyhtiön remontin takia kaventunut hyvin pieneen. Väinölän koulurakennuksen remontin yhteydessä saadaan ehkä jotain tilaa klubillekin, mutta remontti ei ole edes alkanut, se on vain viivästynyt ja viivästynyt kohta jo usean vuoden.

Vaikka lapset ja nuoret ovat tärkeitä, aikuisetkin kaipaavat avoimia, joustavia yhteistiloja, jotka eivät maksa satasen tunti.
Erinomainen osoite yhteiselle, kaikille sopivalle asukastilalle olisi Pohjolankatu 3, jossa sijaitseva kunnostusta vaativa puutalo oli edelliset 30 vuotta päiväkotikäytössä. Tästä tulee talon nykyinen lempinimi Pellava. Talo on kaavoitettu yhteisölliseen käyttöön, eli sitä ei voi kukaan ostaa itselleen huvilaksi. Kaupunki haluaa silti myydä talon, ja toivoo kovasti, että me käpyläläiset etsisimme jostain rahaa ja tekisimme heille prosessista helppoa.

Ei meidän alueen yhdistyksillä ole rahaa. Eikä meidän roolimme ole tehdä kaupungin elämästä helppoa. Sen sijaan kaupungin tehtävä on tukea meidän asukkaiden tarpeita ja toiveita ja auttaa meitä yhteisöllisyydessä, kasvatustyössä, taiteessa ja kulttuurissa ja sukupolvien aidoissa, elävissä kohtaamisissa.

Kylätilaan on sitoutunut jo moni paikallinen aktiivi, yhdistys ja toimija. Haluan, että kaupunki myy Pellavan Kylätilayhdistykselle neuvottelumenettelyllä ja sellaisella rahalla, johon kykenemme venymään.
Työskentelemme herkeämättä kylätilamme eteen. Juuri nyt voit auttaa vaikkapa allekirjoittamalla adressin täällä: https://www.adressit.com/kylatila_kapylaan

Toimin Käpylän peruskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana, Käpylän Yhdyskuntaklubi ry:n ja Käpylän kylätilayhdistyksen varapuheenjohtajana sekä Oulunkylän vasemmiston taloudenhoitajana. Olen mukana Käpylä 100 vuotta-hankkeen ohjausryhmässä (koronan takia vietämme vähintään myös 101-juhlavuotta!) ja järjestän mm. Käpylän Joulumyyjäisiä ja Kyläjuhlat aina tarvittaessa.